TURKIN VIIMEISTELY JA HOITO

Viimeistelyyn ja pesujen välissä turkille annettavaan hoitoon on useampia suihkeita ja hoitonesteitä, joilla jokaisella on hieman oma tehtävänsä. Tässä kootusti nämä erilaiset tuotteet, joihin löydät suorat linkit sivun alalaidasta.

Viimeistelyyn suihkeet

Iv San Bernardilla on kaksi erityisesti viimeistelyyn suunniteltua suihketta, jotka sopivat hieman erilaisille turkeille. Kumpikin tuo kiiltoa turkkiin, hieman eri tavoin. Suihkeita käytetään viimeistelyyn turkinhoidon lopussa.

Gloss viimeistelysuihke on näistä suihkeista kevyempi ja sitä voi suositella erityisesti niille turkeille, jotka eivät saa latistua tai jotka tarvitsevat muutoin kevyemmän viimeistelyn. Glossissa on erityisesti silkkiproteiineja vaikuttavana aineena.

Luminance taas on selkeämmin hieman raskaampi viimeistelysuihke. Suihkeessa on mukana hamppuöljyä, joka tekee suihkeesta hieman öljyisemmän, mutta toisaalta antaa myös hieman enemmän kiiltoa sisältäessään runsaasti Omega 3 rasvahappoja. Se myös suojaa turkkia kosteutta vastaan ja poistaa pörröisyyttä. Oikein käytettynä suihke ei tee turkkia liian raskaan tuntuiseksi.

Yllä mainittujen viimeistelysuihkeiden osalta tärkeää on myös oikeanlainen käyttöä. Suihketta ei ole tarkoitus suihkauttaa suoraan kohdistaen turkkiin vaan suihkauta tuotetta 10cm etäisyydeltä koko turkin yläpuolelta vaakasuoraan niin, että suihke menee ensin vaakasuoraan turkin yläpuolella ja siitä laskeutuu turkkiin. Tällä varmistat, ettei yhteen kohtaan tule liikaa. Anna vaikuttaa hetken aikaa ja tämän jälkeen harjaa turkkia pehmeällä, esimerkiksi luonnonharjasharjalla lisätäksesi silkkisyyttä ja kiiltoa. Luonnonharjasharja jo itsessään lisää kiiltoa ja ehkäisee sähköisyyttä. Toista tarvittaessa.

Hieman erilainen viimeistelysuihke on Sil Fix. Tämä on luonteeltaan kiinnitystuote, joka on suunniteltu antamaan pitoa ja rakennetta. Se on eläimelle lakkaa parempi vaihtoehto, koska se ei vahingoita karvaa vaan siinä on turkkia korjaavia ominaisuuksia. Alkoholia on vain 3%, jotta se ei kuivata karvaa. Suihke antaa turkille hieman kiiltoa, vedenkestävyyttä sekä se ylläpitää pigmenttiä jopa pitkän aurinkoaltistumisen jälkeen. Suihke antaa pitoa ja jäntevyyttä, kun se suihkautetaan ja jätetään turkkiin. Se ei kuitenkaan tee turkkia kovan tuntuiseksi vaan säilyttää joustavuuden ja luonnollisen tunnun. Huomioitavaa on, että koska alkoholia on vain vähän, suihke kuivaa hitaammin. Suihke antaa rakennetta silloin, kun kuivumisen jälkeen vielä harjataan turkkia.

Hoitavat suihkeet pesujen yhteydessä

Pesun yhteydessä turkkia voi vielä erityisesti suojata tai ravita käyttämällä suihkeita ennen kuivausta tai sen aikana. Hyvä on huomata, että käyttää suihkeita harkiten ja sopivan määrän, jotta niistä myös imeytyy turkkiin eikä jää pinnalle liikaa keräämään likaa ja roskia.

Caviar Mix Nutritive hoitosuihke sisältää samoja vaikuttavia aineita kuin Caviar-sarja (Complex Caviar, oligopeptidejä and Fucus Vesiculosus leväuutetta) eli on hyvin ravitseva tuote ja hyvä ravinnelisä iholle ja turkille. Sen sisältämät omega 3 rasvahapot auttavat ylläpitämään turkin kosteustasoa, olematta kuitenkaan liian öljyinen suihke. Suihkeeseen on myös lisätty vähän vaikuttavia aineita takkujen ehkäisyyn. Caviar Mix Nutritivea laitetaan erityisesti ennen kuivausta pyyhekuivaan turkkiin joka puolelle ja myös tyveen voi laittaa pienissä määrin, että pääsee se imeytymään ihoonkin. Ajelun jälkeen, esimerkiksi villakoiran kuono-osaan, suihke on myös hyvä ravinnelisä ja suoja. Huomioi jälleen varovaisuus annostellessa eli aloita pienellä määrällä, lisää tarvittaessa.

Saman sarjan Caviar 10 in 1 hoitosuihketta laitetaan myös ennen kuivatusta turkkiin, mutta sillä on hyvin erilainen tehtävä. Caviar 10 in1 on erityisesti suojaava suihke. Siinä on nimensä mukaisesti eri vaikutuksia, mm. sähköisyyden poisto, uv-suoja ym. Edellisiin suihkeisiin verraten tämän koostumus on selkeästi voidemaisempi, mutta se on kuitenkin suihkepullossa ja leviää suihkauksen mukana. Suihkaus kannattaa tehdä etäämmältä tai joissain tapauksissa voi myös suihkauttaa käteen ja hieroa siitä turkkiin harjalla viimeistellen. Caviar 10 in 1 hoitosuihketta käytetään erityisesti latvoihin pyyhekuivaan turkkiin ennen kuivatusta. Se myös auttaa karvan työstämisessä, kun karvaa tarvitsee saada suoremmaksi tai kiharammaksi. Avukseen se tarvitsee kuitenkin myös oikeanlaisen tekniikan halutun efektin aikaansaamiseksi (esimerkiksi kuivatus suoraksi). Myös villakoiralla tätä suihketta on hyödynnetty tuen antamiseen.

Volyymia tarvitsevaan turkkiin voi pesun yhteydessä käyttää Black Passion Mousse 04 hoitovaahtoa. Black Passion 04 Moussen sisältämä arganöljy sisältää E-vitamiinia ja tuo mukanaan myös antiradikaalin ominaisuuden, joka antaa suojan ulkoisia haittavaikutuksia (esim. kaupunkisaasteet, uv-säteet) vastaan. Sitä voi käyttää paikallisesti esimerkiksi jalkaosiin, koristekarvoihin, latvoihin tai yksittäiseen volyymia vaativaan kohtaan. Moussea kannattaa laittaa volyymia tarvitseviin kohtiin erityisesti ennen kuivausta, mutta sitä voi käyttää myös kuivaan turkkiin. On kuitenkin hyvä huomata, että kyseessä ei ole perinteinen muotovaahto, jota ihmisillä käytetään vaan hoitava vaahto.

Kiiltoa turkkiin voi tuoda harjaamalla sitä luonnonharjasharjalla. Sen erityinen luonnollinen materiaali auttaa myös sähköisyyden ehkäisemisessä. Luonnonharjasharja onkin oiva valinta juuri viimeistelyyn. Luonnonharjasta on hyödynnetty myös viimeistelyharjassa, jossa harjakset tulevat karvan molemmille puolille ja kuivauksen yhteydessä käyttäessä, se hyödyntää kuivaimen lämpöä silottaessaan turkkia. Syytä on toki huolehtia, että kuivain ei anna liian lämmintä ilmaa, koska se taas voi vahingoittaa turkkia tai aiheuttaa takkuja.

Hoitavat suihkeet pesujen välillä

Pesujen välissä hoitotoimenpiteitä tehdessä voi hyödyntää useampia erilaisia suihkeita. Näitä on sekä valmiissa muodossa että myös hoitoaineesta laimennettavia. Samoja suihkeita voi toki käyttää jo pesunkin yhteydessä.

H270 on kaksivaiheinen hoitosuihke, jossa on jojobaöljyä, avokadoöljyä ja bambu-uutetta. Kyseessä ei kuitenkaan ole liian raskas tai ikävän tuntuiseksi pinnan jättävä hoitoneste, vaikka se sisältää ravitsevia öljyjä vaan nämä pääsevät imeytymään harjatessa. Bambu-uute taas tuo kimmoisuutta. Suihke vaikuttaa välittömästi, syvälle ja korjaa rakenteita. Suihkeella voi viimeistellä, mutta se on erittäin hyvä harjausnesteenä sekä takkuihin. Pulloa pitää muistaa ravistaa kunnolla aina ennen käyttöä, jotta aktiiviset ainesosat sekoittuvat. Takkuja avatessa kannattaa suihkaista vähän takun eri puolille ja antaa imeytyä hetken aikaa joka puolelle takkua, vaikka sormilla painaen nestettä myös takun sisälle. Kun neste on päässyt imeytymään ja vaikuttamaan on helpompi alkaa kesyttää takkua auki.

Essensuals on erityisesti kuivalle turkille suunniteltu, mutta on myös hyvä harjausneste muutoinkin. Se on ”sisartuote” Pek-hoitoaineelle eli samoja vaikutuksia valmiissa suihkeessa, mm. vahvistaa ja elvyttää rakennetta eli sulkee karvasuomuja. Trimmaajat käyttävät Essensuals-tuotetta myös saksilla trimmattavilla roduilla kuten villakoiralla ja bichon frisellä, kun he hakevat maksimaalista volyymia näkyville turkin muotoilun pohjaksi. Leikkaamisen jälkeen taas suihketta voi hyödyntää sulkemaan karvaa.

Erityisesti kahdesta hoitoaineesta voi tehdä harjaussuihkeen peruskäyttöön. Pek-hoitoaineesta voi tehdä suihkeen sekoittamalla yhden teelusikallisen puoleen litraan vettä. Pek-hoitoaineesta saa hyvän kevyen perusharjausnesteen, joka pitää karvasuomuja suljettuina myös pesujen välillä. Se auttaa myös takkujen aukaisussa. Toinen hoitoaine harjaussuihkeeksi laimennettavaksi on K101. Tämä on hieman öljyisempi seos K101 perustuessa avokadoöljyyn. Se käy erityisesti kuivalle turkille ja on mainio talvisaikaan kuivan ilman ja lämpötilavaihteluiden vaikutuksen ehkäisyyn. Toisaalta kesällä se on mainio ihon ja turkin suoja vesipedoille. Molempien näiden osalta laimennettaessa on syytä varmistaa tuotteiden kunnollinen sekoittuminen veteen. Vetenä voi käyttää myös ns. akkuvettä eli tislaamalla puhdistettua vettä. Hoitoaineesta harjausnestettä tehdessä on hyvä myös huomioida, että suihketta tekee pienemmän määrän kerralla sen säilyvyyttä ajatellen.

Suihkeita kannattaa valita käyttöön hieman ajankohdan mukaan: kesälle kevyemmät suihkeet, talvelle hieman ravitsevammat ja öljyisemmät, syksylle kosteuden suojaa. Suihkeet on hyvä muistaa myös esimerkiksi tassuja tai alustapesuja tehdessä.

Muut suihkeet ja nesteet

Edellä mainittujen suihkeiden lisäksi on vielä erityisiin tarkoituksiin olevia nesteitä ja suihkeita, joita saattaa tarvita eri ajankohtina tai tiettyyn tarpeeseen.

Sil plus on erityisesti tarkoitettu ph-tasapainottamiseen shampoon joukossa ja kosteuttamiseen, mutta sitä voi käyttää myös ph:n tasapainottamiseen mm. tassuissa, ihopoimuissa jne. Nesteellä saa hieman kyllästettyä karvaa, ettei se ime vettä tai esimerkiksi silmävuotoa itseensä. Tämä ominaisuus on todettu hyväksy myös märällä tai loskasäällä ja lisäksi käyttäjät ovat todenneet sillä olevan hyvä vaikutus talvella lumipaakkujen kasaantumisen estoon. Jotkut käyttäjät tykkäävät käyttää Sil Plus nestettä silkkitipan tavoin eli laittavat tippoja käsiin ja siitä hierovat turkkiin. Sil Plus ei ole suihkepullossa vaan tulee ulos tippoina/nesteenä.

Protective Shield hoitoaineesta voi tehdä myös suihkeen, jolla tehostaa Protective Shield-sarjan vaikutusta. Itse sarja on suojaava sarja, joka sisältää mm. eucalyptusta ja minttua, jotka ovat luonnollisia karkotteita ulkoloisia vastaan. Hoitoaineesta tehtyä suihketta voi vielä suihkauttaa turkkiin esimerkiksi ennen metsään lähtöä.

KS Odor’stop Coat ja KS Odor’stop Cat Litter ovat hajunestosuihkeita, toinen turkille, toinen kalusteille, lattialle, kissanhiekkalaatikkoon ym. Ne poistavat hajua, jopa ammoniakin, kun sokerimolekyyli sitoo itseensä hajun eikä vapauta sitä enää. KS Odor’stop Coat voi käyttää esimerkiksi uroksille pissajälkien hajun poistoon. Mikään ei luonnollisesti korvaa varsinaista pesua, mutta toisinaan on tarve nopeampaan ja helpompaan hajunpoistoon. KS Odor’stop suihkutetaan suoraan haisevalle alueelle. Määrä on suhteutettava alueeseen ja hajunlähteen määrään, jotta tuotetta ja sen vaikuttavaa ainetta on tarpeeksi poistamaan kaiken hajun.

S.O.S Derma geeli on tehty erityisesti helpottamaan kutinaa ja rauhoittamaan ihoa. Siinä on lääkekasveja (kehäkukasta saatu zanthalene, kamomilla, menthol), jotka antavat hyvinvoinnin tunnetta. Tätä geeliä laitetaan suoraan ruvelle, haavaan tai kutisevaan kohtaan.

Zeolithe-sarjan Thermo-Mille on tulehduksia ehkäisevä ja sillä on rauhoittava ja suojaava vaikutus. Sen vaikuttavat aineet ovat kamomilla ja kiiltomalvauute. Se täydentää ihon luonnollista kosteutusta ja varmistaa, että päällimmäinen ihokerros (marraskesi) säilöö enemmän kosteutta ja pysyy pehmeämpänä. Kyseessä on enemmän ammattilaiskäyttöön tarkoitettu hoitotuote kuin varsinainen ulkoasutuote. Sitä voi myös suihkaista harjaan kevyen antibakteerisen vaikutuksen antamiseksi.

Näiden lisäksi sarjassa on muita seerumeita ja hoitovoiteita Mineral Complex ja Mineral Red -sarjoissa, joista voit tarvittaessa kysyä lisää.

Turkinhoidon välineet viimeistelyyn

Jokaiselle turkille on omia turkinhoidon välineitään sekä tekniikoitaan, joilla turkki tuodaan ulkoasultaan parhaimpaan mahdolliseen rodunomaiseen ulkonäköön. Koska näitä on mahdoton käydä kaikkia lyhyesti läpi kerralla, on tällä sivulla keskitytty enemmän kosmetiikkapuoleen.

Näytetään tuotteet 1-20 / 20

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 17.8.2018 alkaen.

Verkkokauppa

Habanello Oy/Winner.Dog
Martinpolku 2A
01620 Vantaa

0503725717
info@winner.dog
www.winner.dog
2914296-9

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin. Ehdoissa esitettyjä kuluttajasuojan vaatimia ehtoja (mm. palautusehtoja) ei sovelleta yritysasiakkaisiin. 

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Winner.Dog - Iv San Bernard yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus, mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Habanello Oy/Winner.Dog
Martinpolku 2A
01620 Vantaa

0503725717
info@winner.dog
www.winner.dog
2914296-9

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon, jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Tilaukset lähetetään 1-3 arkipäivän sisällä. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Emme myöskään vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista ylivoimaisen esteen kohdistuessa alihankkijaamme. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Sinulla on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi sinun on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voit käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetät ilmoituksesi peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutat tämän sopimuksen, palautamme sinulle kaikki sinulta saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olet valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme, kuitenkin siten, että tuote on palautunut myyjälle. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olet käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellet ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että sinulle ei aiheudu maksusuoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Sinun on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetät tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olet vastuussa sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seurausta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä. Hygieniasyistä avattuja shampoo, hoitoaine, hajuvesi tms. -tuotteita ei voi palauttaa.

Sinun on vastattava tavaroiden palauttamisesta johtuvista välittömistä kustannuksista ts. sinun tulee maksaa palautuslähetyksen kulut. Tavarat voit palauttaa postitse myyjälle.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme kaikki toimituskustannukset (lähetyskustannukset ja palautuskustannukset).

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai sähköpostiosoitteeseen. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, sinun täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.